Kirj.
Herodotos
Kreikan kielestä suomentanut Edv. Rein
WSOY, Porvoo, 1908.
1. Yllämainittua Amasista vastaan Kambyses, Kyroksen poika, lähti sotaretkelle, vieden mukaansa paitsi muita myös helleenien joukosta ioonilaisia ja aiolilaisia. Syy tähän retkeen oli seuraava. Kambyses lähetti Egyptiin airuen ja pyysi Amasiilta hänen tytärtään. Näin tekemään häntä oli yllyttänyt eräs egyptiläinen mies, joka oli vihoissaan Amasiille siitä, että tämä kaikkien Egyptin lääkärien joukosta oli temmannut juuri hänet vaimostaan ja lapsistaan ja antanut hänet persialaisten haltuun, silloin kun Kyros lähettiläiden kautta pyysi Amasiilta Egyptin parasta silmälääkäriä. Siitä siis vihoissaan egyptiläinen neuvollaan yllytti ja kehoitti Kambysestä pyytämään Amasiin tytärtä, jotta tämä joko antaisi hänet ja siten saisi surua tai olisi antamatta ja siten vihoittaisi Kambyseen. Amasis, joka sekä vihasi että pelkäsi persialaisten valtaa, ei tiennyt antaako vai kieltää. Hän tiesi näet vallan hyvin, että Kambyses ei aikonut ottaa tytärtä puolisokseen, vaan jalkavaimokseen. Tätä punniten hän teki seuraavalla tavalla. Entisen kuninkaan, Aprieen, huoneesta oli jäänyt jälelle ainoastaan yksi tytär, joka oli hyvin kookas ja kauniinnäköinen ja jonka nimi oli Nitetis. Tämän neitosen Amasis puki koruvaatteisiin ja kultiin ja lähetti hänet omana tyttärenään Persiaan. Jonkun ajan kuluttua, kun Kambyses tervehti neitosta kutsumalla häntä isän nimellä, niin neitonen virkkoi hänelle: "Oi kuningas, sinä et tiedä, että Amasis on sinut pettänyt, hän kun lähetti minut morsioksi koristettuna sinulle, antaen minut pois muka omana tyttärenään. Mutta todellisuudessa minä olen Aprieen tytär, hänen, jota vastaan Amasis egyptiläisten kera nousi kapinaan surmaten hänet, oman valtiaansa." Tämä ilmoitus ja tämä seikka nostattivat Kambyseen, Kyroksen pojan, Egyptiä vastaan, sillä hän vihastui suuresti.
2. Niin kertovat persialaiset. Egyptiläiset taas omistavat Kambyseen itselleen, väittäen hänen syntyneen juuri tästä samasta Aprieen tyttärestä. Kyros muka näet oli lähettänyt airuen pyytämään Amasiin tytärtä, eikä Kambyses. Mutta väittäessään niin eivät he puhu oikein. Eihän heille ole tietymätöntä — sillä jos ketkään, niin egyptiläiset tuntevat persialaisten tavat —, että ensiksikään äpärän ei ole heillä tapana päästä hallitsijaksi, jos aviolapsi on tarjona, ja sitten, että Kambyses oli akhaimenidi Farnaspeen tyttären, Kassandanen, poika, eikä minkään egyptiläisnaisen. Vaan he vääristelevät historiaa tekeytymällä Kyroksen huoneen sukulaisiksi. Näin on tämän asian laita.
3. Kerrotaanpa myös seuraava tarina, jota minä puolestani en usko. Muuan persialainen nainen tuli Kyroksen hoviin naisten puolelle ja kun hän näki Kassandanen vieressä seisomassa kaunismuotoisia ja kookkaita lapsia, niin hän ylen ihmeissään suuresti kiitteli niitä. Mutta Kassandane, Kyroksen vaimo, sanoi näin: "Vaikka minä olen tämmöisten lasten äiti, niin Kyros halveksii minua, mutta sitä, joka on tuotu Egyptistä, hän pitää kunniassa". Niin hän lausui vihoissaan Nitetistä kohtaan, mutta vanhempi hänen pojistaan, Kambyses, virkkoi: "Jahka minusta tulee mies, oi äiti, niin käännän Egyptissä ylimmät alimmiksi ja alimmat ylimmiksi". Niin lausui Kambyses, joka silloin oli noin kymmenvuotias, ja naiset ihmettelivät suuresti. Mutta hän muisti sanansa ja, sittenkun hän oli mieheksi varttunut ja saanut kuninkuuden, teki hän sotaretken Egyptiä vastaan.
4. Sattui myös eräs toinen tapahtuma, joka vaikutti mainittuun sotaretkeen. Amasiin palkkasoturien joukossa oli muuan halikarnassolainen mies, jonka nimi oli Fanes ja joka oli erittäin älykäs sekä sodassa urhoollinen. Tämä Fanes oli jostakin syystä suuttunut Amasis kuninkaaseen ja läksi laivalla karkuun Egyptistä, päästäkseen Kambyseen puheille. Mutta koska hän palkkasoturien kesken nautti melkoista arvoa sekä tunsi Egyptin olot mitä tarkimmin, niin Amasis katsoi tärkeäksi saada hänet kiinni ja käski ajaa häntä takaa. Ja Amasis tavoitti häntä lähettämällä luotettavimman kuohilaistaan kolmisoudulla hänen jälkeensä. Tämä ottikin hänet kiinni Syyriassa, mutta ei silti tuonut häntä takaisin Egyptiin. Sillä Fanes petti hänet viekkaudellaan. Hän päihdytti näet vartiat ja pääsi siten pois Persiaan. Ja juuri kun Kambyses läksi liikkeelle marssiakseen Egyptiä vastaan, mutta ei tiennyt neuvoa, miten kulkea vedettömän erämaan läpi, saapui Fanes ja ilmaisi Amasiin toimenpiteet sekä selitti samalla, miten marssi oli suoritettava. Hän neuvoi nimittäin lähettämään arabialaisten kuninkaalle pyynnön, että hän myöntäisi Kambyseelle turvallisen läpikulun.
5. Ainoastaan tältä kohtaa on pääsö Egyptiin tunnettu. Foinikiasta näet aina Kadytis-kaupungin ääriin asti on maa Palestinan syyrialaisten hallussa. Kadytis-kaupungista, joka minun luullakseni ei ole paljoa pienempi kuin Sardes, ovat kauppapaikat merenrannalla Ienysos-kaupunkiin saakka arabialaisten, Ienysoksesta taas Serbonis-järveen saakka, jonka vieritse Kasion-vuorcn harju kulkee mereen, ovat ne syyrialaisten hallussa. Ja Serbonis-järvestä, mihin tarun mukaan Tyfon on kätketty, alkaa jo Egypti. Ienysos-kaupungin ja Kasion-vuoren sekä Serbonis-järven välillä oleva maa, joka ei ole mikään vähäinen alue, vaan jota on noin kolme päivänmatkaa, on kovin vedetöntä.
6. Nyt tahdon mainita jotain, jonka harvat Egyptissä käyneet ovat vaarinottaneet. Egyptiin tuodaan kahdesti joka vuosi koko Hellaasta ja lisäksi Foinikiasta saviastioita täynnä viiniä, mutta kuitenkaan ei siellä sanalla sanoen ole nähtävissä yhtä ainoata tyhjää viiniruukkua. Mihin siis — kysyttänee — ne joutuvat? Senkin tahdon ilmoittaa. Jokaisen kunnanesimiehen täytyy omasta kaupungistaan koota kaikki saviastiat ja viedä ne Memfiiseen, ja Memfiistä täytyy ne toimittaa juuri äskenmainittuihin Syyrian erämaihin ja täyttää vedellä. Siten Egyptiin tulleet ja siellä tyhjennetyt astiat tuodaan Syyriaan ennestään siellä olevien lisäksi.
7. Tällaisen pääsön Egyptiin persialaiset järjestivät, varustamalla yllämainitulla tavalla taipaleen vedellä, heti kun olivat ottaneet haltuunsa Egyptin. Vaan koska heidän tullessaan ei vielä ollut tarjona vettä, niin Kambyses halikarnassolaiselta vieraaltaan saamansa neuvon mukaan lähetti sanansaattajia arabialaisten kuninkaan luo ja pyysi sekä sai suojelusta, sitä ennen annettuaan ja otettuaan häneltä vastaan uskollisuuden vakuutuksen.
8. Arabialaiset pitävät uskollisuudenliittonsa rehellisemniin kuin ketkään muut ihmiset ja tekevät ne seuraavalla tavalla. Kun kaksi henkilöä tahtoo tehdä uskollisuudenliiton keskenään, niin joku kolmas mies seisoo molempien toisten keskellä ja leikkaa terävällä kivellä liitontekijäin kämmenten sisäpuolelle haavan peukalon kohdalle ja sitten hän ottaa kumpaisenkin vaipasta nukan ja sivelee verellä seitsemää heidän välillään olevaa kiveä; ja niin tehdessään hän kutsuu nimeltä Dionysosta ja Uraniaa. Näiden menojen jälkeen liiton tehnyt suosittelee ystävilleen muukalaista tai myös heimolaistaan, jos hän on heimolaisen kanssa liiton tehnyt. Ja ystävätkin katsovat velvollisuudekseen pitää uskollisuudenlupaukset pyhinä. He pitävät jumalina ainoastaan Dionysosta ja Uraniaa ja he väittävät leikkaavansa tukkansa samalla tapaa kuin Dionysos itse. He leikkaavat hiuksensa pään ympäri ajaen niitä hiukan ohimoiden kohdalta. Ja Dionysos on heillä nimeltään Orotalt ja Urania Alilat.
9. Sittenkun nyt arabialaisten kuningas oli tehnyt liittosopimuksen Kambyseen luota tulleitten sanansaattajien kanssa, niin hän ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen. Hän täytti kamelinnahasta tehtyjä säkkejä vedellä ja sälytti niillä kaikki elävät kamelinsa, jonka tehtyään hän marssi erämaahan ja odotti siellä Kambyseen sotajoukkoa. Tämä on uskottavampi niistä kahdesta kertomuksesta, jotka ovat olemassa. Mutta tulee myös mainita vähemmän uskottava kertomus, koskapa semmoinenkin on olemassa. Arabiassa on suuri joki, nimeltä Korys, joka laskee niinsanottuun Punaiseen mereen. Siitä joesta kerrotaan arabialaisten kuninkaan johtaneen vettä johtoa myöten, jonka hän oli tehnyt ompelemalla yhteen härän- ja muita vuotia ja joka ulottui aina erämaahan saakka; mutta erämaahan hän kaivatti suuria säiliölammikoita, joiden tuli ottaa vastaan ja säilyttää vesi. Ja kuitenkin on kaksitoista päivämatkaa joelta tähän erämaahan. Ja hän kuljetti veden kolmen vesijohdon kautta kolmeen eri paikkaan.
10. Psammenitos, Amasiin poika, oli asettunut leiriin Niilin niinsanotun pelusionilaisen suuhaaran luo odottamaan Kambysestä. Sillä ei sattunut niin, että Kambyses Amasiin eläessä olisi hyökännyt Egyptiä vastaan, vaan Amasis kuoli hallittuaan neljäviidettä vuotta, joiden kestäessä ei mitään erittäin onnetonta tapausta häntä kohdannut. Kuoltuaan ja tultuaan palsamoiduksi hänet haudattiin siihen pyhätössä olevaan hautaan, jonka hän itse oli rakennuttanut. Mutta Amasiin pojan, Psammenitoksen, hallitessa Egyptiä kohtasi egyptiläisiä mitä suurin ihme. Egyptin Teebassa satoi vettä, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen eikä myöhemmin minun aikoihini saakka, kuten teebalaiset itse kertovat. Sillä Ylä-Egyptissä ylimalkaan ei laisinkaan sada; mutta silloin Teebassa sataa pisarteli.
11. Marssittuaan erämaan läpi asettuivat persialaiset lähelle egyptiläisiä iskeäkseen yhteen. Mutta silloin Egyptin kuninkaan apujoukot, jotka olivat muodostetut helleeneistä ja kaarilaisista, vihoissaan Faneelle siitä, että hän oli opastanut muukalaisen sotajoukon Egyptiä vastaan, ryhtyivät seuraavaan kostotoimeen. Faneen pojat olivat jääneet Egyptiin. Ne he nyt veivät leiriin ja isän näkyviin, asettivat sekoitusastian molempien leirien väliin ja sitten he toivat kunkin lapsen yksitellen ja teurastivat heidät siten, että veri valui sekoitusastiaan. Ja kun he olivat tehneet täten järjestänsä kaikille lapsille, niin he kaasivat viiniä ja vettä astiaan; sitten kaikki palkkasoturit joivat verta, jonka jälkeen he tekivät hyökkäyksen. Syntyi ankara taistelu, jossa kummastakin sotajoukosta kaatui useita, mutta lopuksi egyptiläiset pakenivat.
12. Siellä minä näin jotain varsin ihmeellistä, johon kyselemällä sain selityksen maanasujamilta. Tässä taistelussa kaatuneitten luut ovat nimittäin luodut niin, että molempien sotajoukkojen luut ovat eri läjissä. Sillä persialaisten luut ovat yhtäällä, niinkuin ne alun pitäen olivat, ja toisaalla taas ovat egyptiläisten luut. Mutta persialaisten pääkallot ovat siihen määrään hauraita, että jos vain ohuella kiviliuskalla viskaa niitä, tulee niihin reikä. Egyptiläisten taas ovat niin vahvat, että niitä vaivoin kiven iskulla voi murskata. Syyksi siihen he sanoivat seuraavan seikan, jonka helposti saatoinkin uskoa, että nimittäin egyptiläiset lapsuudesta alkaen ajavat päänsä, ja siitä pääkallo kovettuu päivänpaisteessa. Sama seikka on myös syynä siihen, että he eivät tule kaljuiksi. Sillä egyptiläisissä näkee vähemmän kaljupäitä kuin missään muualla maailmassa, Tämä siis on syynä siihen, että heillä on lujat pääkallot. Siihen taas, että persialaisilla on heikot pääkallot, on seuraava syy. He hemmottelevat alun pitäen päätään käyttämällä tiara nimisiä päähineitä. Se siitä. Saman ilmiön näin Papremiissa niillä, jotka libyalainen Inaros tuhosi yhdessä Dareioksen pojan, Akhaimeneen, kanssa.
13. Kun egyptiläiset olivat taistelusta kääntyneet pakosalle, pakenivat he epäjärjestyksessä. Mutta kun heidät oli tungettu Memfiiseen, niin Kambyses lähetti jokea myöten ylös mytileneläisen laivan, joka kuljetti persialaista airutta, ja vaati egyptiläisiä antautumaan. Vaan nähdessään laivan tulevan Memfiiseen syöksyivät egyptiläiset miehissä linnasta ulos, hävittivät laivan, hakkasivat miehet kappaleiksi ja veivät ne muurien sisälle. Senjälkeen egyptiläiset joutuivat piiritykseen ja antautuivat jonkun ajan kuluttua. Mutta lähellä asuvat libyalaiset pelästyivät näistä Egyptin tapahtumista, jättäytyivät taistelutta persialaisten valtaan, ottivat suorittaakseen veroa ja lähettivät lahjoja. Niin tekivät myös kyreneläiset ja barkalaiset, peloissaan, samoin kuin libyalaisetkin: Kambyses otti libyalaisilta tulevat lahjat suopeasti vastaan, mutta ylenkatsoi kyreneläisten lähettämiä, koska ne, kuten minusta näyttää, olivat liian vähäiset. Kyreneläiset olivat nimittäin lähettäneet viisisataa minaa hopeaa. Niinpä Kambyses tarttui niihin ja sirotti ne omin käsin sotajoukon kesken.
14. Kymmenentenä päivänä siitä, kun Kambyses oli valloittanut Memfiin linnan, hän, häväistäkseen egyptiläisten kuningasta, Psammenitosta, joka oli hallinnut kuusi kuukautta, pani hänet istumaan etukaupunkiin. Sinne Kambyses pani hänet istumaan muiden egyptiläisten kanssa ja koetteli hänen mielenlujuuttaan seuraavalla tavalla. Hän puetti hänen tyttärensä orjanpukuun ja lähetti hänet, vesiastia olalla, hakemaan vettä. Ja yhdessä kuninkaantyttären kanssa hän lähetti myös muita, samalla tapaa puettuja neitoja, jotka hän oli valikoinut ensimäisten miesten tytärten joukosta. Kun nyt neidot itkien ja ääneensä parkuen kulkivat isiensä ohi, niin kaikki isät huusivat ja itkivät yhdessä lastensa kanssa nähdessään heidät näin kurjassa tilassa. Mutta Psammenitos tuijotti vain eteensä ja huomattuaan mitä tapahtui hän loi silmänsä maahan. Senjälkeen kun vedenkantaja-neidot olivat kulkeneet ohi, lähetti Kambyses Psammenitoksen pojan yhdessä kahdentuhannen muun samanikäisen egyptiläisen kanssa, kaulassa köyden silmukka ja suissa suitset. Heidät vietiin kärsimään rangaistusta kostoksi niiden mytileneläisten surmasta, jotka laivan keralla olivat Memfiissä joutuneet tuhon omiksi. Kuninkaalliset tuomarit olivat nimittäin tuominneet niin, että maksoksi jokaisen miehen hengestä piti kymmenen egyptiläisen ylimyksen kuoleman. Kun Psammenitos näki nuorukaisten kulkevan ohi ja huomasi poikansa joukon etunenässä menevän kuolemaan, niin hän ympärillään istuvien egyptiläisten itkiessä ja vaikeroidessa teki samoin kuin nähdessään tyttärensä. Vaan kun nämäkin olivat menneet ohi, sattui, että muuan vanhanpuoleinen mies Psammenitoksen pöytäkumppanien joukosta, jolta oli viety koko omaisuus ja jolla ei ollut jälellä enempää kuin kerjäläisellä, kulkiessaan anomassa almuja sotaväeltä kävi Psammenitoksen, Amasiin pojan, ja etukaupungissa istuvien egyptiläisten ohi. Niin pian kun Psammenitos sen näki, niin hän purskahtaen ankaraan itkuun kutsui nimeltä ystäväänsä ja löi päätään. Mutta Psammenitosta pitivät silmillä vartiat, jotka aina ilmoittivat Kambyseelle, miten mikin kohtaus häneen vaikutti. Ihmeissään hänen käytöksestään Kambyses sanansaattajan kautta kysyi häneltä näillä sanoilla: "Psammenitos, sinun herrasi Kambyses kysyy, minkä vuoksi, nähdessäsi tyttäresi kurjuudessa ja poikasi astumassa kuolemaan, et huudahtanut etkä itkenyt, mutta sen sijaan olet kunnioittanut tätä kerjäläistä, joka, niinkuin hän muilta on saanut tietää, ei edes ole sinun sukulaisesi". Niin hän kysyi, mutta toinen vastasi: "Oi Kyroksen poika, minun kotoiset onnettomuuteni olivat liian suuret niitä itkeäkseni, mutta ystävän kärsimys ansaitsi kyyneleitä, hänen, joka on sortunut suuresta varallisuudesta ja vanhuuden partaalla joutunut mieron tielle". Niin pian kun tämä vastaus kerrottiin, oli se heistä Psammenitoksen puolelta hyvin sanottu. Ja, niinkuin egyptiläiset kertovat, itki Kroisos, joka oli sattunut seuraamaan Kambysestä Egyptiin, ja itkivät läsnäolevat persialaiset. Itse Kambyseenkin valtasi sääli, ja hän käski heti pelastaa Psammenitoksen pojan surmattavien joukosta sekä tuoda hänet itsensä etukaupungista luokseen.
15. Mutta ne, jotka olivat menneet noutamaan hänen poikaansa, eivät enää tavanneet häntä elävänä, vaan oli juuri hän ensimäiseksi teloitettu. Psammenitoksen itsensä sitävastoin he käskivät nousta ja toivat Kambyseen luo. Siellä hän eleli edelleen kärsimättä mitään väkivaltaa. Ja jos hän myös olisi ymmärtänyt pysyä alallaan, niin hän olisi saanut Egyptin hoidettavakseen. Sillä persialaisilla on tapana kunnioittaa kuningasten poikia. Niinpä he antavat hallituksen kuningasten pojille, vaikka isät itse ovat kapinallisesti luopuneet. Että heillä on tapana tehdä näin, sen saattaa päättää monesta muusta seikasta, mutta erittäinkin Inaroksen pojasta Thannyraasta, joka sai takaisin sen hallituksen, mikä oli ollut hänen isällään, ja Amyrtaioksen pojasta Pausiriista, joka hänkin jälleen sai isänsä vallan. Ja kuitenkaan eivät ketkään olleet persialaisia suuremmassa määrin vahingoittaneet kuin Inaros ja Amyrtaios. Mutta nyt, koska Psammenitos vehkeili, niin hän sai palkkansa. Hänet tavattiin nimittäin yllyttämästä egyptiläisiä kapinaan. Ja kun Kambyses sen kuuli, niin Psammenitos pakoitettiin juomaan härän verta ja kuoli heti. Siten hän siis päätti päivänsä.
16. Memfiistä Kambyses saapui Sais-kaupunkiin tehdäkseen sen, minkä todella tekikin. Sillä heti kun hän oli tullut sisälle Amasiin kuninkaanasuntoon, käski hän kantaa haudasta ulos Amasiin ruumiin. Niin pian kun tämä oli suoritettu, käski hän ruoskia ruumista, nykiä siitä pois karvat ja pistellä ynnä kaikella muulla tavalla häväistä sitä. Ja kun ihmiset olivat sitä tehneet, siksi kunnes väsyivät — palsamoitu ruumis näet piti puoliaan eikä mennyt hajalle —, niin Kambyses käski polttaa sen. Ja siinä hän määräsi tehtäväksi semmoista, joka ei ollut oikeata. Sillä persialaiset pitävät tulta jumalana. Ruumiinpoltto ei kumpaisellakaan kansalla ole käytännössä, persialaisilla siitä jo mainitsemastamme syystä, että eivät pidä oikeana omistaa jumalalle ihmisen ruumista, egyptiläiset taas, koska katsovat tulta eläväksi eläimeksi, joka syö kaiken, mihin se tarttuu, vaan ravittuaan itsensä kylläiseksi, kuolee yhdessä sen kanssa, jonka se on syönyt. Mutta nytpä egyptiläisten ei mitenkään ole tapana antaa ruumista eläimille; juuri siitä syystä he palsamoivatkin sen, jottei se maassa viruessaan joutuisi matojen syötäväksi. Siten Kambyses määräsi tehtäväksi semmoista, joka soti molempien kansojen tapoja vastaan.
Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, ei Amasis ollut se, jota näin kohdeltiin, vaan eräs toinen, Amasiin kokoinen egyptiläinen oli muka se, jota häväistessään persialaiset luulivat häpäisevänsä Amasista. He kertovat näet, että kun Amasis oraakelilta oli saanut tietää, miten hänen kuoltuaan oli käyvä, niin hän torjuakseen uhkaavan vaaran hautautti tämän miehen, joka nyt joutui ruoskituksi, oman hautakammionsa sisäpuolelle oven kohdalle, ja käski poikansa asettamaan hänen oman ruumiinsa sitävastoin hautakammion perimmäiseen soppeen. Mutta minusta näyttää siltä, kuin koko näitä Amasiin hautausta ja mainittua miestä koskevia määräyksiä ei ollenkaan olisi annettu, vaan että egyptiläiset ilman aikojaan kaunistelevat tosiasioita.
17. Tämän jälkeen Kambyses päätti tehdä kolme eri sotaretkeä, nimittäin karkhedonilaisia, ammonilaisia ja pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan, jotka asuvat siinä osassa Libyaa, mikä on eteläisen meren luona. Asiaa harkitessa hänestä näytti parhaalta lähettää karkhedonilaisia vastaan merivoimansa, ammonilaisia vastaan taas valiojoukko maasotaväestöä, mutta etiopilaisia vastaan ensin vakoojia katsomaan, onko todella etiopilaisten maassa se auringon pöytä, jonka kerrotaan siellä olevan, ja sen lisäksi vakoilemaan muitakin seikkoja; mutta näön vuoksi tuli heidän viedä lahjoja etiopilaisten kuninkaalle.
18. Auringon pöytä kuuluu olevan tämmöinen. Etukaupungissa on niitty, täynnä kaikkien nelijalkaisten eläinten keitettyä lihaa; öisin siihen asettavat ja laativat taitavasti lihan kaupunkilaisista ne, jotka kulloinkin ovat hallinnonhoitajina, vaan päivin sinne tulee aterioimaan kuka vain tahtoo. Mutta maan asujamet väittävät, että maa itse joka kerta tuottaa ruuat ilmoille.
19. Semmoisen kerrotaan niinkutsutun auringon pöydän olevan. Niin pian kuin Kambyses oli päättänyt lähettää vakoojia, hän heti käski noutamaan Elefantine-kaupungista muutamia iktyofageja, jotka osasivat etiopiankieltä. Sillä välin kun mentiin heitä noutamaan, hän käski merivoimansa purjehtia Karkhedonia vastaan. Mutta foinikialaiset kieltäytyivät sitä tekemästä. He olivat muka ankarain valojen sitomia eivätkä tekisi oikein, jos lähtisivät sotaretkelle omia lapsiansa vastaan. Ja kun foinikialaiset eivät tahtoneet mennä, eivät muut olleet taistelukykyisiä. Sillä tavoin karkhedonilaiset pelastuivat persialaisten orjuudesta. Sillä Kambyses ei tahtonut käyttää väkivaltaa foinikialaisia kohtaan, siitä syystä että he itsestään olivat antautuneet persialaisille, ja koko laivasto riippui foinikialaisista. Myös kyprolaiset olivat antautuneet persialaisille ja tulivat siten ottamaan osaa sotaretkeen Egyptiä vastaan.
20. Sittenkun iktyofagit olivat Elefantinesta saapuneet Kambyseen luo, niin hän lähetti heidät etiopilaisten tykö, neuvottuaan sitä ennen heitä, mitä heidän piti sanoman ja annettuaan heidän mukaansa purppurapuvun, kultaiset kaulakäädyt ja rannerenkaat sekä maljan voidetta ja aarnin palmuviiniä. Näiden etiopilaisten, joiden luo Kambyses lähetti sanan, kerrotaan olevan suurimmat ja kauniimmat ihmiset koko maailmassa ja noudattavan sekä toisissa kohden muista ihmisistä eroavia tapoja että erittäin hallituksen suhteen seuraavaa tapaa. He ottavat kuninkaakseen sen, jonka he kansalaistensa joukosta katsovat olevan kookkaimman ja jolla on kokoaan vastaavat ruumiinvoimat.
21. Niin pian kun siis iktyofagit olivat saapuneet mainittujen miesten luo, niin he antoivat lahjat heidän kuninkaalleen ja sanoivat näin: "Persialaisten kuningas, Kambyses, joka tahtoo tulla sinun ystäväksesi ja kestituttavaksesi, on lähettänyt meidät matkaan, käskien meitä tulemaan sinun puheillesi ja antamaan sinulle nämä lahjat, joita hän itse mielellään käyttää". Mutta etiopilainen, joka käsitti, että he olivat tulleet vakoojina, lausui heille näin: "Ei ole persialaisten kuningas lähettänyt teitä tuomaan minulle lahjoja siitä syystä, että katsoisi tärkeäksi tulla minun kestituttavakseni, ettekä te puhu totta, sillä te olette tulleet vakoilemaan valtakuntaani. Eikä tuo mies ole oikeamielinen. Sillä jos hän olisi oikeamielinen, ei hän haluaisi muuta maata kuin omaansa eikä saattaisi orjuuteen ihmisiä, joiden puolelta hän ei ole mitään loukkausta kärsinyt. Mutta antakaa te nyt hänelle tämä jousi ja sanokaa hänelle näin: 'Etiopilaisten kuningas antaa persialaisten kuninkaalle sen neuvon, että vasta silloin kun persialaiset voivat jännittää näin suurta jousta, hän lähteköön ylivoimaisen sotajoukon keralla sotaan pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan. Mutta siihen asti hän kiittäköön jumalia, jotka eivät johdata Etiopian lasten mieleen koettaa hankkia muuta maata oman maansa lisäksi.'"
22. Näin sanottuaan hän laski jousen vireestä ja antoi sen sanansaattajille. Sitten hän otti purppurapuvun ja kysyi, mikä se oli ja millä lailla se oli tehty. Ja kun iktyofagit totuudenmukaisesti kertoivat purppurasta ja värjäyksestä, niin hän sanoi: "Petollisia ovat ihmiset, petollisia heidän vaatteensa." Toiseksi hän kyseli kultaisia kaulakäätyjä ja rannerenkaita. Ja kun iktyofagit selittivät, miten niitä käytettiin koristukseksi, niin kuningas, joka piti niitä kahleina, sanoi naurahtaen, että heillä itsellään oli vahvemmat kahleet. Kolmanneksi hän kyseli voidetta. Ja kun he selittivät sen valmistuksen ja miten sitä käytetään ihon sivelemiseen, niin hän virkkoi siitä samaa kuin puvusta. Mutta kun hän joutui puhumaan viinistä ja sai tietää sen valmistuksen, niin hän ylenmäärin ihastuneena juomasta vielä kysyi, mitä kuningas syö ja kuinka kauan korkeintaan persialainen mies elää. He mainitsivat että hän syö leipää, sitä ennen selitettyään vehnän luonteen, ja että kahdeksankymmentä vuotta on pisin elämänmäärä, mikä ihmiselle on säädetty. Siihen etiopilainen sanoi, ettei hän ollenkaan ihmetellyt, että he niin harvoja vuosia elävät, koska syövät lantaa. Eivätkä he — sanoi hän iktyofageille — voisi niinkään kauan elää, jolleivät virkistäisi itseään tuolla juomalla, tarkoittaen viiniä; sillä siinä kohden etiopilaiset olivat persialaisiin nähden alakynnessä.
23. Kun iktyofagit vuorostaan kyselivät kuninkaalta etiopilaisten elämää ja elintapaa, niin hän sanoi, että useimmat heistä pääsevät sataankahteenkymmeneen ikävuoteen saakka, että muutamat heistä pääsevät yli senkin, ja että heidän ruokanaan on keitetty liha ja juomanaan maito. Vakoojien ihmetellessä etiopilaisten pitkää ikää, johdatti kuningas heidät muutamalle lähteelle, ja kun he sen vedellä olivat pesseet itsensä, niin he tulivat kiiltäviksi, aivan kuin jos vesi olisi ollut öljyä. Ja siitä lähti ikäänkuin orvokin tuoksu. Edelleen vakoojat kertoivat, että tämän lähteen vesi oli niin keveätä, ettei mikään esine voinut sen pinnalla kellua, ei puu eivätkä puutakaan keveämmät aineet, vaan että ne kaikki vaipuivat pohjaan. Jos tämä vesi todella on semmoista kuin mitä kerrotaan, niin etiopilaiset kaiketi siitä syystä ovat niin pitkäikäisiä, että käyttävät sitä vettä kaikkeen. Lähteellä käytyä kuningas vei heidät vankilaan, missä kaikki vangit olivat kultaisissa kahleissa. Näiden etiopilaisten kesken on nimittäin vaski kaikkein harvinaisin ja arvokkain aine. Ja katseltuaan vankilaakin he myös kävivät katsomassa niinsanottua auringon pöytää.
24. Tämän jälkeen he viimeiseksi katselivat etiopilaisten ruumisarkkuja, jotka, kuten kerrotaan, tehdään hyalos ["hyalos" tarkoittaa nähtävästi jotain lasintapaista ainetta] nimisestä aineesta ja valmistetaan seuraavalla tavalla. Kuivattuaan ruumiit, joko samalla tapaa kuin egyptiläiset tai jollain muulla lailla, he sivelevät niitä kipsillä ja maalaavat ne sitten yltä yleensä väreillä, koettaen mikäli mahdollista jäljitellä vainajan ulkomuotoa. Sitten he asettavat ruumiin ympärille hyaloksesta tehdyn onton pylvään. Semmoista ainetta saadaan heillä runsaasti kaivamalla ja siitä on helppo valmistaa esineitä. Ruumis, joka on pylvään sisällä, kuultaa sen läpi eikä ole ollenkaan pahanhajuinen tai missään muussakaan suhteessa iljettävä. Ja siinä näkyy kaikki yhtä selvästi kuin itse ruumiissa. Vuoden ajan pitävät sitten lähimmät sukulaiset pylvästä kodissaan, ja antavat sille esikoislahjat kaikesta sekä tuovat sille uhreja. Tämän jälkeen he toimittavat sen ulos ja pystyttävät sen kaupungin ulkopuolelle.
25. Katseltuaan kaikkea vakoojat lähtivät takaisin, ja kun he olivat tämän ilmoittaneet, niin Kambyses vihastui ja läksi heti sotaretkelle etiopilaisia vastaan. Eikä hän antanut mitään käskyä ruokavarojen hankkimisesta eikä ottanut huomioon, että hän oli aikeessa lähteä sotaan maan ääriin. Vaan hullu ja mieletön kun oli, hän heti iktyofagien ilmoituksen kuultuaan, läksi retkelle, mutta määräsi saapuvilla olevat helleenit jäämään paikoilleen ja vei mukaansa koko maaväkensä. Mutta kun hän retkellään oli saapunut Teebaan, eroitti hän sotajoukostaan noin viisikymmentätuhatta miestä ja käski heidän tehdä ammonilaiset orjiksi ja sitten polttaa Zeun oraakelin. Itse hän, mukanaan muu sotajoukko, kävi etiopilaisia vastaan. Mutta ennenkuin sotajoukko oli suorittanut viidennen osan matkasta, olivat kaikki ruokavarat, mitä heillä oli, lopussa ja ruokavarojen jälkeen syötiin juhtia, mutta nekin loppuivat pian. Jos nyt Kambyses sen huomattuaan olisi muuttanut päätöksensä ja vienyt takaisin sotajoukon, olisi hän, huolimatta alussa tapahtuneesta erehdyksestä, ollut viisas mies. Mutta nyt hän pitämättä lukua mistään kulki aina vain eteenpäin. Ja niin kauan kun sotamiehillä oli jotain maasta otettavaa, ylläpitivät he henkeään syömällä yrttejä, mutta senjälkeen kun he olivat saapuneet hieta-aavikolle, tekivät muutamat heistä kauhean teon. Kymmenestä miehestä he näet heittämällä arpaa aina ottivat yhden ja söivät hänet. Saatuaan siitä tiedon Kambyses kauhistui sitä, että he söivät toinen toisensa, heitti sikseen retken etiopilaisia vastaan, kääntyi takaisin ja saapui Teebaan, menetettyään suuren osan sotaväestään. Teebasta hän sitten lähti alas Memfiiseen ja antoi helleenien purjehtia sieltä pois.
26. Niin kävi Etiopian retken. Ne taas, jotka lähetettiin sotaretkelle ammonilaisia vastaan, läksivät oppaiden johdolla liikkeelle Teebasta, ja varmaa on, että he saapuivat Oasis-kaupunkiin, joka on niiden samolaisten hallussa, joiden sanotaan kuuluvan aiskhrionilais-heimoon. Sinne on hieta-aavikon halki seitsemän päivänmatkaa Teebasta, ja sen paikan nimi on helleenien kielellä "Autuasten saari". Siihen paikkaan asti siis kerrotaan sotajoukon saapuneen, mutta siitä eteenpäin tietävät heistä jotain kertoa ainoastaan ammonilaiset ja ne, jotka näiltä ovat sen kuulleet. Persialaiset eivät näet saapuneet ammonilaisten luo eivätkä myöskään palanneet takaisin. Ammonilaiset itse kertovat seuraavalla tavalla. Kun persialaiset mainitusta Oasiista menivät hieta-aavikon poikki ammonilaisia vastaan, sattui, heidän ollessaan jotenkin näiden alueen ja Oasiin keskivälillä ja parhaillaan suurustaessaan, että alkoi puhaltaa ankara ja raju etelätuuli, joka kuljetti muassaan hiekkavuoria, joiden alle he hautaantuivat ja siten hävisivät jäljettömiin. Näin ammonilaiset kertovat käyneen sen sotaretken.
27. Juuri samaan aikaan, kun Kambyses oli saapunut Memfiiseen, ilmestyi egyptiläisille Apis, jonka nimi helleenien kielellä on Epafos. Heti sen ilmestyttyä egyptiläiset pukeutuivat kauniimpiin vaatteisiinsa ja panivat toimeen juhla-aterioita. Kun Kambyses näki egyptiläisten tekevän näin, niin hän varmasti uskoi egyptiläisten viettävän ilojuhlaa hänen vastoinkäymisensä johdosta. Hän kutsui niinmuodoin luokseen Memfiin päällysmiehet, ja kysyi heidän saavuttuaan heiltä, minkä vuoksi egyptiläiset eivät, hänen edellisellä kerralla Memfiissä ollessaan, olleet sellaista tehneet, vaan juuri silloin, kun hän oli saapunut kadotettuaan melkoisen osan sotajoukkoaan. Päällysmiehet ilmoittivat, että heille oli ilmestynyt jumala, joka tapaa ilmestyä vasta pitkän ajan kuluttua, ja silloin kun hän on ilmestynyt, juhlivat kaikki egyptiläiset riemusta. Sen kuultuaan Kambyses väitti heidän valehtelevan ja rankaisi heidät valehtelijoina kuolemalla.
28. Surmautettuaan heidät hän toiseksi kutsui papit eteensä. Kun papit sanoivat samalla tapaa, lausui hän, ettei häneltä kauan tule pysymään salassa, onko egyptiläisten luo tullut lauhkea jumala vai ei. Enempää sanomatta hän käski pappien tuoda esiin Apis jumalansa. Niinpä he läksivät sitä noutamaan. Tämä Apis eli Epafos on vasikka, syntynyt lehmästä, joka sen jälkeen ei enää saa tulla kantavaksi. Egyptiläiset sanovat, että taivaasta iskee valonsäde alas lehmään, ja että se siitä synnyttää Apiin. Mainittu vasikka, jota nimitetään Apiiksi, on muuten musta, mutta sillä on seuraavat merkit: otsassa sillä on kolmion muotoinen, valkea täplä, selässä ikäänkuin kotkankuva, hännässä kahdenlaatuiset karvat, ja kielen alla kovakuoriaisen tapainen.
29. Niin pian kun papit olivat tuoneet Apiin, Kambyses, joka jo oli jotenkin hullu, tempasi tikarinsa ja tahtoi pistää Apista vatsaan, mutta iskikin sitä kupeeseen. Naurahtaen hän silloin virkkoi papeille: "Voi teitä konnia, semmoisiako ovatkin jumalat, että niissä on lihaa ja verta ja että voivat tuntea rautaa? Vaikka, onhan tämä jumala egyptiläisten arvoinen. Mutta ette te rankaisematta pidä minua pilkkananne." Näin lausuttuaan hän antoi käskyn asianomaisille ruoskia pappeja ja tappaa muista egyptiläisistä jokaisen, jonka tapaisivat juhlimasta. Siten egyptiläisten juhla sai loppunsa ja papit rangaistuksen. Mutta kupeeseen lyöty Apis riutui temppelissä, missä se virui ja kun se haavastaan kuoli, niin papit Kambyseen tietämättä hautasivat sen.
30. Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, heti tämän ilkityön jälkeen Kambyses, joka jo ennestäänkin oli mieletön, tuli kerrassaan raivoksi. Ensi työkseen hän surmasi Smerdiin, oman veljensä isän ja äidin puolelta, jonka hän kateudesta oli lähettänyt pois Egyptistä, siitä syystä että tämä yksin persialaisten joukosta taisi kahden sormen leveyden jännittää sitä jousta, jonka iktyofagit olivat tuoneet Etiopian kuninkaan luota, mitä ei kukaan muista persialaisista kyennyt tekemään. Smerdiin lähdettyä pois Persiaan Kambyses näki unessa tämmöisen näyn. Hänestä oli kuin olisi Persiasta tullut sanansaattaja ilmoittaen, että Smerdis, istuen kuninkaallisella valtaistuimella, kosketti päälaellaan taivasta. Tämän johdosta siis huolissaan ja peläten omasta puolestaan, että veli surmaisi hänet ja tulisi hallitsijaksi, Kambyses lähetti Prexaspeen, joka persialaisten joukosta oli hänen uskollisimpansa, Persiaan tappamaan Smerdiin. Prexaspes läksikin sisämaahan Susaan ja tappoi Smerdiin, houkutellen hänet metsästysretkelle; toisten mukaan vieden hänet Punaiselle merelle ja siellä upottaen hänet.
31. Tämä oli — niin he kertovat — ensimäinen Kambyseen pahoista teoista. Toiseksi hän surmasi sisarensa, joka oli seurannut häntä Egyptiin, ja jonka hän oli ottanut vaimokseen, vaikka olikin hänen sisarensa molempien vanhempien puolelta. Tämän avioliiton laita oli seuraava, sillä sitä ennen ei persialaisilla ollut tapana naida sisariaan. Kambyses oli rakastunut erääseen sisaristaan ja tahtoi naida hänet, mutta koska hän siinä aikoi tehdä semmoista, joka ei ollut tavan mukaista, niin hän kutsui luokseen kuninkaalliset tuomarit ja kysyi, oliko olemassa lakia, joka sallii sen ken niin tahtoo naida sisarensa. Ja kuninkaalliset tuomarit ovat miehiä, jotka valitaan persialaisten joukosta elinajaksi tahi kunnes heidät tavataan harjoittamasta jotain vääryyttä. He istuvat persialaisten kesken oikeutta ja selittävät esi-isien säädöksiä, ja kaikki asiat jätetään heidän ratkaistavakseen. Kun nyt siis Kambyses kysyi sitä, niin he antoivat hänelle samalla kertaa oikeudenmukaisen ja itselleen turvallisen vastauksen. He sanoivat nimittäin, etteivät tosin löytäneet mitään lakia, joka sallii veljen naida sisarensa, mutta toiselta puolen he väittivät löytäneensä semmoisen lain, joka sanoo, että persialaisten kuninkaan on lupa tehdä mitä vain haluaa. Siten he eivät tulleet lain purkajiksi Kambyseen pelosta, mutta, jotteivät itse suojellessaan lakia joutuisi turmioon, he keksivät toisen lain, joka suosi Kambyseen avioliittoa sisartensa kanssa. Silloin Kambyses nai hänet, jota hän rakasti, ja jonkun ajan kuluttua hän otti vaimokseen toisenkin sisarensa. Nuorempi näistä oli se, joka oli seurannut Kambysestä Egyptiin, ja jonka hän tappoi.
32. Hänen kuolemastaan on, samoin kuin Smerdiin, olemassa kaksi eri kertomusta. Helleenit kertovat, että Kambyses kerran laski yhteen leijonanpojan ja koiranpenikan, ja että hänen puolisonsa katseli tapausta. Kun penikka joutui tappiolle, mursi penikan veli, toinen penikka, kahleensa ja tuli toisen avuksi, jolloin penikat yksissä neuvoin pääsivät leijonanpojasta voitolle. Nähdessään sen Kambyses iloitsi, mutta vieressä istuva kuningatar itki. Sen huomattuaan Kambyses kysyi, minkä vuoksi hän itki. Silloin kuningatar virkkoi että hän, nähdessään toisen penikan puolustavan veljeään, itki muistellessaan Smerdistä, koska hän tiesi ettei ollut olemassa ketään, joka Kambysestä puolustaisi. Tämän sanan vuoksi hän, kuten helleenit kertovat, sai surmansa Kambyseeltä. Egyptiläiset taas kertovat, että kerran kun istuttiin pöydän ääressä, vaimo otti vuohenkaalin, nyppi lehdet ympäriltä pois ja kysyi mieheltään, oliko hänestä kuorittu vai lehdellinen vuohenkaali kauniimpi, johon Kambyses vastasi: "lehdellinen". Siihen vaimo sanoi: "Ja kuitenkin sinä kerran olet tehnyt niinkuin minä tälle vuohenkaalille, kun olet Kyroksen huoneen paljaaksi raastanut". Silloin Kambyses vihastui ja potkaisi vaimoaan. Ja vaimo, joka oli raskaana, kuoli saamastaan vammasta.
33. Näin Kambyses riehui omaisiansa vastaan, joko sitten Apiin vuoksi tai jostain muusta kohtaamastaan onnettomuudesta raivoissaan; onhan niin paljon onnettomuuksia, jotka saattavat ihmiselle sattua. Sitäpaitsi kerrotaan Kambyseen syntymästään saakka poteneen vaikeata tautia, jota muutamat sanovat "pyhäksi taudiksi". Eipä siis ollut ihmeellistä, että kun ruumis sairasti vaikeata tautia, ei sielukaan ollut terve.
34. Seuraavalla tavalla Kambyses riehui myös muita persialaisia vastaan. Kerrotaan näet, että hän kerran virkkoi näin Prexaspeelle, jota hän kunnioitti kaikista enimmin, joka toi sisään hänelle sanomat, ja jonka poika oli Kambyseen juomanlaskijana, mikä sekin on varsin suuri kunnia: "Prexaspes, minä miehenä pitävät persialaiset minua, ja mitä he minusta puhuvat?" Toinen vastasi: "Oi herra, kaikissa muissa kohdin sinua suuresti kiitetään, mutta he väittävät sinun liiaksi pitävän viinin juonnista". Niin siis hän puhui persialaisista, mutta kuningas vastasi vihastuneena: "Persialaiset siis väittävät, että olen juomari ja niin ollen vailla mieltä ja järkeä. Siispä eivät heidän aikaisemmat puheensa olleetkaan tosia." Kerran ennen oli nimittäin Kambyses kysynyt neuvostossaan olevilta persialaisilta sekä Kroisokselta, minkälainen mies hän heistä oli isäänsä Kyrokseen verraten. Siihen he vastasivat, että hän oli parempi isäänsä; sillä hän omisti kaiken sen, minkä isäkin, mutta oli sitäpaitsi hankkinut itselleen Egyptin ja meren. Näin persialaiset vastasivat, mutta Kroisos, joka oli saapuvilla eikä pitänyt arvosteluista, virkkoi Kambyseelle näin: "Minusta taas, oi Kyroksen poika, et ole isäsi vertainen sillä sinulla ei ole vielä semmoista poikaa, jommoisen hän sinussa on jälkeensä jättänyt." Sen kuultuaan Kambyses ihastui ja kiitteli Kroisoksen tuomiota.
35. Muistellen siis tätä Kambyses vihoissaan sanoi Prexaspeelle: "Tarkkaa nyt itse, puhuvatko persialaiset totta, vai ovatko he itse vailla mieltä näin sanoessaan. Jos minä ampumalla osaan tuohon poikaasi, joka seisoo eteisessä, keskelle sydäntä, on ilmeistä, että persialaiset puhuvat joutavia. Mutta jos en osaa, niin myönnän, että persialaiset puhuvat totta ja että minä en ole täydessä tajussani." Näin sanottuaan hän jännitti jousen ja ampui poikaa sekä käski sen tehtyään avata ruumiin ja tutkia haavaa. Niin pian kun huomattiin, että nuoli oli sydämessä, naurahti Kambyses ylen iloisena ja lausui pojan isälle: "Prexaspes, on siis käynyt ilmi, että minä en ole hullu, vaan että persialaiset ovat vailla mieltä. Sanoppa nyt minulle, oletko milloinkaan maailmassa nähnyt ketään niin tarkkaa ampujaa?" Siihen Prexaspes, joka näki että mies oli mieletön, ja pelkäsi omasta puolestaan, virkkoi: "Herra, en luule että itse jumalakaan olisi voinut niin hyvin ampua." — Niin Kambyses menetteli sillä kertaa. Toisen kerran taas hän todisti kaksitoista etevintä persialaista syypäiksi vähäpätöiseen hairahdukseen ja kaivatti heidät elävältä maahan, pää edellä.
36. Kun Kambyses näin menetteli, katsoi Kroisos velvollisuudekseen nuhdella häntä. Ja hän puhutteli Kambysestä näin: "Oi kuningas, älä kaikessa anna myöten nuoruudellesi ja intohimoillesi, vaan hillitse ja suista itseäsi. Hyvä on olla huolellinen ja viisasta on varovaisuus. Vaan sinä tapat joutavan syyn nojalla miehiä, omia maanmiehiäsi, sinä tapat myös lapsia. Jos edelleen niin teet, niin katso vain, etteivät persialaiset sinusta luovu. Minua on isäsi Kyros hartaasti käskenyt ja kehoittanut panemaan mieleesi ja huomauttamaan, aina milloin voin jonkun hyvän neuvon antaa." Niin Kroisos hyvänsuovassa tarkoituksessa häntä neuvoi. Mutta Kambyses vastasi näin: "Sinäkin tässä rohkenet neuvoa minua, sinä, joka niin oivallisesti hoidit valtakuntaasi ja annoit niin hyvän neuvon isälleni, kun kehoitit häntä kulkemaan Araxes-joen yli ja menemään massagetejä vastaan, silloin kun he itse tahtoivat tulla meidän maahamme. Itsesi syöksit turmioon, kun niin huonosti hoidit omaa valtakuntaasi, ja myös Kyroksen, sen kautta että hän totteli sinua. Mutta etpä rankaisematta ole minua neuvonut, sillä minä olen jo kauan aikaa etsinyt tilaisuutta saadakseni sinut kiinni." Näin sanottuaan hän otti jousen ampuakseen Kroisoksen, mutta tämä kavahti pystyyn ja juoksi ulos. Kun Kambyses ei voinut ampua häntä, käski hän palvelijoita ottamaan kiinni ja tappamaan hänet. Mutta palvelijat, jotka tunsivat Kambyseen luonnonlaadun, piiloittivat Kroisoksen siinä aikeessa, että jos Kambyses alkaisi katua ja etsisi Kroisosta, he ilmaisemalla hänet saisivat palkintoja, koska olivat pelastaneet Kroisoksen hengen; siinä tapauksessa taas että Kambyses ei katuisi eikä kaipaisi häntä, he ottaisivat hänet hengiltä. Vähän ajan kuluttua Kambyses todella kaipasikin Kroisosta, ja huomattuaan sen, palvelijat ilmoittivat hänelle, että tämä oli elossa. Vaan Kambyses sanoi kyllä iloitsevansa siitä, että Kroisos oli hengissä, mutta lisäsi, että he eivät olleet sitä ilmaiseksi tehneet, vaan että saisivat surman palkakseen. Ja niin tapahtuikin.
37. Näin hirveästi Kambyses siis riehui sekä persialaisia että liittolaisia vastaan oleskellessaan Memfiissä. Hän avasi myös vanhat hautakammiot ja katseli ruumiita. Niinpä hän myös tuli Hefaistoksen pyhättöön ja laski paljon pilaa jumalankuvasta. Hefaistoksen kuva on nimittäin hyvin niitten foinikialaisten pataikien kaltainen, joita foinikialaiset kuljettavat kolmisoutujensa kokissa. Mutta niiden varalle jotka eivät ole semmoista nähneet, tahdon ilmoittaa seuraavan tunnusmerkin: pataiki on lintukotolaisen mukailu. Kambyses meni myös kabeirien pyhättöön, johon ainoastaan papin on lupa käydä sisälle. Niidenkin kuvat hän poltti, paljon niitä pilkattuaan. Nekin ovat samanlaiset kuin Hefaistoksen kuvat ja niitä sanotaankin hänen lapsikseen.
38. Minusta on siis aivan ilmeistä, että Kambyses oli tullut kovin raivoksi, sillä ei hän muuten olisi ryhtynyt pilkkaamaan pyhiä asioita ja tapoja. Jos näet joku ehdottaisi ja käskisi kaikkia ihmisiä valitsemaan itselleen kaikista kauniimmat tavat, niin jokainen kansa harkittuaan ottaisi omansa; niin pitää kukin omia tapojaan kaikista tavoista kauniimpina. Ei ole siis todennäköistä, että kukaan muu kuin hullu ihminen tekee semmoisista asioista pilkkaa. Että kaikki ihmiset arvelevat tapojen suhteen tällä lailla, sen saattaa päättää monesta muustakin merkistä, mutta varsinkin seuraavasta. Hallitusaikanaan Dareios kerran kutsui saapuvilla olevat helleenit luokseen ja kysyi, mistä hinnasta he tahtoisivat syödä kuolleet isänsä. He sanoivat, etteivät mistään hinnasta sitä tekisi. Senjälkeen Dareios kutsui luokseen muutamia niistä indialaisista, joita kutsutaan kallatilaisiksi ja jotka syövät vanhempiaan. Niiltä hän helleenien läsnäollessa, jotka tulkkien kautta saivat tietää, mitä puhuttiin, kysyi, kuinka paljosta rahasta ottaisivat tulella polttaakseen kuolleet isänsä. He huusivat ääneen ja käskivät hänen olla puhumatta syntiä. Semmoinen on nyt kerran tapa, ja oikein näyttää minusta Pindaros runoilleen sanoessaan, että tapa on kaikkien kuningas.
39. Samaan aikaan kun Kambyses läksi sotaretkelle Egyptiä vastaan, tekivät myös lakedaimonilaiset retken Samosta ja Polykratesta, Aiakeen poikaa vastaan. Viimemainittu oli panemalla toimeen kapinan saanut haltuunsa Samoksen ja jakoi ensiksi kaupungin kolmeen osaan sekä antoi veljilleen Pantagnotokselle ja Sylosonille kummallekin osansa. Sitten hän tappamalla toisen heistä ja karkoittamalla nuoremman, Sylosonin, sai haltuunsa koko Samoksen. Ja sen tehtyään hän teki sopimuksen Egyptin kuninkaan Amasiin kanssa ja lähetti hänelle ja otti häneltä vastaan lahjoja. Ja vähässä ajassa lisääntyi Polykrateen mahti ja oli kuulu kautta Ioonian ja muun Hellaan. Sillä mihin tahansa hän suuntasi kulkunsa, päättyi kaikki onnellisesti. Hänellä oli sata viisikymmensoutua ja tuhat jousimiestä ja hän ryösti ja raastoi kaikkia ilman eroitusta. Sillä hän sanoi pikemmin tekevänsä ystävilleen mieliksi antamalla pois mitä oli ottanut, kuin jos alun pitäen ei olisi mitään ottanut. Hän valloitti lukuisia saaria, niinikään myös useita kaupunkeja mannermaalla. Muun muassa hän meritaistelussa löi myöskin lesbolaiset, jotka koko sotaväellään tulivat miletolaisten avuksi, ja vangitsi heistä useita, joiden sitten kahleissa täytyi kaivaa koko kaivanto Samos-kaupungin muurin ympäri.
40. Mutta Polykrateen suuri onni ei kaiketi jäänyt Amasiilta huomaamatta, vaan se huolestutti häntä. Ja kun Polykrateen onni kasvamistaan kasvoi, niin Amasis kirjoitti näin kuuluvan kirjeen ja lähetti sen Samokseen: "Näin lausuu Amasis Polykrateelle. On tosin suloista kuulla ystävänsä ja kestituttavansa menestyvän. Minulle kuitenkaan sinun suuri myötäkäymisesi ei ole mieleen, minä kun tiedän, että jumaluus on kateellinen. Siksi soisinkin mieluummin, että niin hyvin minulla itselläni kuin niillä, jotka ovat mieltäni lähellä, toimissaan osaksi olisi menestystä, osaksi vastoinkäymistä, ja että mieluummin viettäisin elinaikani vaihtelevalla onnella kuin että minulla kaikessa olisi menestystä. Sillä en ole vielä kuullut kerrottavan kenestäkään, jonka ei lopulta olisi käynyt perin huonosti, jos hänellä kaikessa on ollut onni. Noudata sinä siis minun neuvoani ja tee onnesi suhteen näin. Mieti, mikä sinulle on kallisarvoisinta ja minkä menettämisestä enimmin murehtisit, ja viskaa se pois, niin että se ei enää tule ihmisten ilmoille. Ja jos ei siitä perin myötä- ja vastoinkäymiset vuorotellen tule osaksesi, niin koeta parantaa kohtaloasi tätä minun neuvoani noudattaen."
41. Luettuaan tämän ja käsittäen, että Amasis antoi hänelle hyvän neuvon, Polykrates alkoi tuumia, minkä kalleutensa menettäminen tuottaisi hänelle enimmin murhetta. Ja tuumiessaan hän tuli seuraavaan päätökseen. Hänellä oli kultaan upotettu smaragdikivinen sinetti, jota hänen oli tapana kantaa ja joka oli samolaisen Theodoroksen, Telekleen pojan, tekoa. Sen Polykrates siis päätti viskata pois ja teki näin. Hän täytti viisikymmensoudun miehillä, astui itse siihen ja käski sitten laskea ulapalle. Niin pian kun hän oli joutunut kauas pois saaresta, hän veti sormestaan sinettisormuksen ja viskasi sen koko miehistön nähden mereen. Sen tehtyään hän purjehti pois ja kotiin tultuaan hän tunsi itsensä onnettomaksi.
42. Mutta viisi tai kuusi päivää senjälkeen sattui Polykrateelle seuraava tapaus. Muuan kalastaja sai suuren ja kauniin kalan ja arveli, että se oli annettava Polykrateelle. Niinpä hän vei sen kuninkaanlinnalle ja sanoi tahtovansa päästä Polykrateen puheille. Ja kun se hänelle suotiin, niin hän lausui antaessaan kalan: "Oi kuningas, kun minä tämän kalan sain, en katsonut oikeaksi viedä sitä torille, vaikkakin elän kätteni työstä, vaan se näytti minusta olevan sinun ja sinun valtasi arvoinen. Siksi minä tuon ja annan sen sinulle." Ihastuneena näistä sanoista kuningas vastasi näin: "Sinä olet tehnyt varsin hyvin ja kaksinkertainen kiitos olkoon sinulle sekä sanoistasi että lahjastasi. Niinpä me kutsumme sinut aterialle." Kalastaja piti tätä suurena kunniana ja läksi kotiinsa. Mutta leikatessaan auki kalan löysivät palvelijat sen vatsasta Polykrateen sinettisormuksen. Heti kun he olivat sen nähneet ja ottaneet, he iloissaan veivät sen Polykrateen luo. Ja antaessaan hänelle sinettisormuksen he kertoivat, millä tavalla se oli löytynyt. Silloin Polykrateen mieleen juolahti, että se oli jumalallinen tapahtuma, ja hän kirjoitti kirjeeseen kaiken sen, mikä oli hänelle sattunut, senjälkeen kun hän oli tekonsa tehnyt. Ja kirjoitettuaan sen hän antoi kirjeen vietäväksi Egyptiin.
43. Luettuaan Polykrateelta tulleen kirjeen Amasis huomasi, että ihmisen on mahdoton pelastaa toista ihmistä häntä odottavasta kohtalosta, ja että Polykrateen ei tulisi käymään hyvin, koska hän oli siihen määrään onnellinen, että löysi senkin, minkä oli viskannut pois luotaan. Senvuoksi hän lähetti airuen Samokseen ja ilmoitti purkavansa kestiystävyyden. Sen hän teki siitä syystä, että silloin kun ankara ja suuri onnettomuus kohtaisi Polykratesta, hänen ei tarvitsisi murehtia kestiystävän tähden.