HENKILÖT:

Wiljakainen, Johan Mikaelinpoika, |
Hattumaakari, |
Leena, hänen tyttärensä, |
Tikka, Kaari Johanneksenpoika, | Käkisalmessa.
Kestikievari ja teurastaja, |
Miettinen, Matti Katarinanpoika, |
Räätäli ja raatimies, |
Sopanen, Elias Jaakonpoika, Kauppias,
Heimo, Rikas mies Helsingistä.
Niilo, Ylioppilas, Heimon veljen poika.
Heikki, Ylioppilas.
Wasili Petrovitsa, Laukkuryssä Aunuksesta.
Palveluspoika, kestikievarin-.
Yksi renki.
Toinen renki.
Wieraita ja palvelijoita.
Porvareita vaimoineen ja lapsineen.
Soittajia.

On tapahtuvinansa Käkisalmessa.

Teateri kuvaa katua. Oikealla puolella on kestikievarihuone, jonka oven yläpuolella on kyltti kirjoituksineen: K. Tikka Kestikievari. Huoneen edessä on suuri pöytä ja muutamia penkkiä. Wasemmalla puolella on hattumaakarin puoti, jonka ikkunalta näkyy hattuja ja lakkeja ja jonka oven yläpuolella on myöskin kyltti kirjoituksineen: Johan Wiljakainen Hattumaakari. Puodin vierellä on penkki.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Niilo ja Heikki, viimemainittu kirja kädessä, istuvat
pöydän ääressä kestikievarinhuoneen edessä.

Niilo. Weljeni, heitä jo pois tuo kirja kädestäsi! En voi enää kuunnella, sillä päässäni on vallan toisia ajatuksia.

Heikki. Mutta, veli kulta, koska nyt olemme runomatkallamme, niin emme saa muuta ajatella kuin runollisuutta. Ja kun kädessäni sattuu olemaan juuri se osa kirjaa "Mansikoita ja Mustikoita", jossa Suonio puhuu Suomen kansan runoilijoista, niin sallihan minun katsoa, onko täällä Käkisalmessa asuskellut ketään Suomalaista runoilijaa. (Lattaelee kirjaa.) Onpa todellakin. Tässä mainitaan, että Pietari Mansikka on ollut täällä siltavoutina ja on yksi parempia kansan runoilijoita.

Niilo (joka yhä katsoo tuijottaa hattumaakarin puotiin päin). Muistaakseni sanotaan siinä myöskin, että lemmen liekki pani täällä hänen runolähteensä lirisemään.

Heikki. Se on kyllä totta. Mutta etpä suinkaan olisi sallinut, että Mansikka olisi samassa nainut tuon hattumaakarin kauniin tyttären? Jumala paratkoon! kylläpä oletkin jo antanut tuolle hattumaakarille meidän molempain matkakassasta niin paljon rahaa, että hän jo minun mielestäni voisi antaa tyttärensä kaupanpäällisiksi.

Niilo. Heikki, et saa puhua niin! Leena on siveyden kuva.

Heikki. Sen minäkin luulen, sillä olenhan nähnyt hänen kääntävän selkänsä sinuun, kun häntä puhuttelet.

Niilo. Jospa tietäisin hänen sillä tarkoittavan, etten ole hänen suosiossansa, niin olisi onnettomuuteni todellakin suuri. Melkein neljä viikkoa olemme jo viipyneet Käkisalmessa. Setäni luullee minun jo aikaa sitten lähteneen kanssasi täältä Inkerinmaalle runonkeruulle, sekä ihmetelnee sitä, ettei ole saanut minusta mitään tietoa. Tuo kaunis neitohan on minut tänne vanginnut. Jopa olen juossut hyvin monen asian vuoksi tuohon puotiin.

Heikki. Kylläpä puhut totta! Kuinka monta hattua jo lienetkin ostanut. Warmaankin kaksitoista hattua ja seitsemän lakkia! Jumala paratkoon, oletpa aika kassööri! Niillä rahoilla olisimme jo aikaa sitten olleet matkamme perillä.

Niilo. Waan kuinka minun olisi pitänyt tehdä? Täytyihän minulla olla jotakin asiaa, sillä enhän olisi voinut asiatta puotiin mennä. Mutta mitäs sekään on minua auttanut? Hän tuskin vastaa kysymyksilleni; tavallisesti menee hän pois ja jättää isänsä tekemään kanssani kauppaa.

Heikki. Kas niin, Niilo kulta, pienissä kaupungeissahan pitää viattomuutta hakea; Helsingissä on se jo aikaa sitten huutokaupalla myyty.

Niilo. Onko Helsingistä jo posti tullut?

Heikki. Ei vielä, vaan sitä odotetaan parasta aikaa.

(Nousevat seisalleen.)

Niilo. Jospa tietäisin, mitä setäni minulle kirjoittaa!

Heikki. Jospa tietäisin, lähettääkö hän rahaa!

Niilo. Minun on ollut vaikea hänen kukkaroonsa turvautua. Waan kun Helsingin kirjallisuuden seura on määrännyt meille niin hirveän vähän matkarahaa, niin ei muuta turvaa ole ollut kuin sedältäni lisäksi pyytää. Hän onkin hyvä ja rikas mies, ja onpa siis syytä toivoa.

Heikki. Saanko luvan kysyä, mitä muuta olet hänelle kirjoittanut?

Niilo. Pelkkää totta vaan, sillä totuushan maan perii. Ensiksi olen minä kiittänyt häntä siitä, että hän on hätätilassa luvannut auttaa minua rahoilla. Sitten olen minä kertonut hänelle hyvin tarkoin runoretkemme Karjalassa ja viimein olen hänelle kirjoittanut olostamme Käkisalmessa — ja olen samassa tunnustanut kiihkouteni.

Heikki. Se tahtoo sanoa, kiihkoutesi tuhlaamaan rahaa hattuihin, jotka kyllä hintansa takaisin tuovat, jopa kenties korkoakin, kunhan vaan odotamme Käkisalmen markkinoita.

Niilo. Siitä en ole sanaakaan virkkanut, mutta lemmenkiihkouteni, kas, sen minä olen tunnustanut ja luvannut samassa heittää se sekä koko kaupunkikin Jumalan nimeen, kunhan vaan saan rahat käteeni, että sitä tehdä voisin.

Heikki. Ja sinä luulet sitä voivasi tehdä?

Niilo. Minun täytyy; minun kunniani sitä vaatii. Leena ei minua rakasta, hän päinvastoin jopa ylenkatsoo minua. Tahdonpa vielä viimeisen kerran koettaa päästä hänen kanssansa puheille; tuleehan hän tavallisesti tähän aikaan puotiin.

(Katsoo sinnepäin.)

Heikki. Herra siunatkoon! Aiotko taaskin ostaa itsellesi uuden hatun?

Niilo. Kaikkiapa vielä! Minä tahdon vaan nähdä Leenaa ja hänen omasta suustansa kuulla onneni.

Heikki. Kas se on sekä kristillistä että loogillista. Mutta mitä hattuihin tulee, niin täytyy minun muistuttaa, että me jo viimeinkin suurella rahantuhlaamisella olemme saaneet niitä koko tusinan; olisihan siis synti suuri hankkia vielä lisäksi kolmastoista, joka silloin häpäisisi niin pyhän luvun kuin tusina on. Eikä silloin mikään muu auttaisi kuin kerätä toisia hattuja lisäksi niin monta, että toinenkin tusina tulisi täyteen.

(Postikellon helinä kuuluu.)

Niilo. Ai posti tulee! Heikki, ole niin hyvä ja lähetä joku kiireesti postikonttoriin kysymään, onko minulle tullut jotain kirjettä.

Heikki. Menenpä aikani huviksi itse.

(Menee.)

TOINEN KOHTAUS.

Niilo perällä. Tikka, Miettinen, Sopanen ja joukko ravintolan vieraita sekä palvelijoita rientää juosten ulos kestlkievarihuoneesta. Miettisellä on vielä ruokaliina rinnalla ja Sopasella kädessä luupalanen, jota hän kaluaa.

Kööri.

(Lauletaan kuin: Arvon mekin ansaitsemme.)

1.

Ai, ai! Helsingistä milloin
Posti tänne tullut on,
Käkisalmi, riemus silloin
Onpi vallan verraton!
Iloa niin suurt' ei suonut
Mikään oo, kuin se on tuonut.

2.

Kun jo kello heläjääpi
Wirstan päästä kaikuen,
Ruoka unhotuksiin jääpi,
Wiinapullo samaten.
Uutisia kuulla saamme,
Niitä tarkoin tutkikaamme!

3.

Wirallinen Lehti noista
Sanomist' on mieluisin,
Hallituksen asioista
Haastelee se liiakskin;
Jos se pulaan joutuu milloin,
Almenninki auttaa silloin.

4.

Hufvudstadin-bladi painaa
Lukea mit' ansaitsee,
Senpätähden siitä aina
Neidot kohta tappelee,
Sekä uteljaisna juoksee
Ämmät kahvipöydän luokse.

Tikka (palveluspojalle). Hei, Pekka, juokse paikalla postikonttoriin ja tuo meille sanomalehdet.

(Poika menee.)

Miettinen. Niin kovin mielelläni tahtoisin tietää, onko sanomalehdissä puhuttu komersiraati Petrovitsasta.

Tikka. Sitä minäkin tahtoisin niin mielelläni tietää. Häntä odotetaan Walamoon. Tuo mainion rikas komersiraati Wasili Petravitsa Moskovasta!

Miettinen. Sanotaanpa hänen matkastansa olevan ilmoitettu Moskovan Wietomostissa, vaan varmaankin saamme Wirallisesta Lehdestä hänestä tarkempia tietoja.

Sopanen (kaluen luuta). Saammepa kunnon paistin.

Miettinen. Siitäkö, jota kaluatte?

Sopanen. Ei, minä tarkoitan Petrovitsaa. Mutta semmoista herkkua saamme tavallisesti haistella, vaan ei maistella. Täällä Käkisalmessa ei meillä ole mitään hyötyä hänestä, sillä hän tietysti lähtee samalla höyrylaivalla pois.

Tikka. Nuo hiiden höyrylaivat! Tuskinpa enää saa hyviä matkustavaisia nähdäkään. Jos asian laita tulee näin pysymään, niin kaikki ravintolan isännät täällä meidän maalla, minä tarkoitan Lyssenpurissa ja Käkisalmessa, kuolevat nälkään hyvin pian.

Miettinen. Waan sanoppas, mikä on oikeastaan hänen Walamomatkansa tarkoituksena?

Sopanen. Hänen Walamomatkansa tarkoituksena? — Maltas kunhan pyyhkin suuni puhtaaksi, niin paikalla sanon sen.

(Laulaa säveleellä: Tyhjät maljat pidoissa.)

1.

Petrovitsa mynteillään
Kansaa tanssittaapi,
Sodan saa hän syttymään,
Rauhat rakentaapi.

2.

Hopeaiset hetulet
Häll' on puvussansa,
Napit kaikki kultaiset
Häll' on takissansa.

3.

Hällä kammareissakin
Kultakruunut riippuu,
Hänpä polttaa setelin,
Sytyttäissä piippuu.

4.

Waan kun hän on ihminen.
Syntejä hän kantaa,
Niistä päästä, munkeillen
Rahaa tahtoo antaa.